Arkistot kertovat -verkkonäyttely

Tammikuu4 asiakirjaa
Helmikuu5 asiakirjaa
Maaliskuu4 asiakirjaa
Huhtikuu4 asiakirjaa
Toukokuu5 asiakirjaa
Kesäkuu5 asiakirjaa
Elokuu3 asiakirjaa
Syyskuu4 asiakirjaa
Lokakuu3 asiakirjaa
Marraskuu3 asiakirjaa
Joulukuu1 asiakirjaa

Turun raatihuone

Turun nykyisen Vanhan Raatihuoneen paikalla on mitä todennäköisimmin jo 1300-luvulta lähtien sijainnut kaupungin hallinnollinen keskus. Kaupunkihistorian mukaan vuonna 1736 valmistui paikalle Samuel Bernerin suunnitelmien mukaan rakennettu raatihuone kellotorneineen.

Raatihuoneen viralliset vihkiäiset pidettiin 6.10.1736. Maistraatin pöytäkirjoissa ei kerrota muista juhlatilaisuuksista, mutta rakentamista valvoneen Esaias Wechterin kirjanpito osoittaa, että virallisten tilaisuuksien jälkeen pidettiin tupaantuliaiset, joissa tarjoilu tuli maksamaan kaikkiaan 999 taalaria ja kymmenen killinkiä kuparirahana. Summaan sisältyi 3,5 ankkuria vanhaa reininviiniä, 4,5 kannua "Puarderia" ja kolme kannua "Pontack"-punaviiniä, edelleen neljän musikantin ja heidän johtajansa palkkiot, piippuja ja tupakkaa kaupunginvartiolle sekä erinäinen määrä kynttilöitä.

Rakennus kuitenkin vaurioitui pahoin Turun palossa vuonna 1827 ja tilalle rakennettiin uusi yksityistalo, josta myöhemmin tehtiin kolmikerroksinen tehdasrakennus. Vuodesta 1932 alkaen tilat siirtyivät takaisin kaupungin omistukseen ja ovat olleet mm. poliisilaitoksen toimistoloina, ja viime vuodet kulttuuritiloina ja juhlasalina.

Siirry arviointiin ja kommentointiin sivun alalaidassa

Kommentit

Takaisin albumin sivulle

Kansallisarkiston arkistot kertovat -työryhmä

Yhteyshenkilö Christina Forssell, sähköposti etunimi.sukunimi@narc.fi