Pekka HakkarainenElin ja Pekka Hakkarainen olivat käymässä nukkumaan, kun laiva tuntui tärähtävän. Pekka lähti tutkimaan asiaa ja Elin kävi nukkumaan. Elin havahtui myöhemmin ja lähti kannelle. Pekkaa hän ei enää nähnyt. Eino Lindqvist tosin kertoi Pekan saattaneen Elinin pelastusveneeseen ja hyvästelleensä tämän. Eino kertoi itse tippuneensa veteen yhdessä Pekka Hakkaraisen kanssa, jonka viimeiset sanat olivat: ”Hyvästi”. Pelastusveneestä Elin yritti löytää Pekkaa. Hän huusi ”Pekka, Pekka, olen täällä, tule tänne suuntaan, ole kiltti ja tule tänne”. Saavuttuaan New Yorkin Elin Hakkarainen ilmoitti sähkeellä sukulaisilleen, että on pelastunut haaksirikosta. Elin kertoo myös Pekan hukkuneen. Elin mainitsee myös, että huhun mukaan Pekka on pelastunut kalastusalukselle ja joutuneensa Englantiin. Elin ei kuitenkaan usko huhun paikkaansa pitävyyteen. Asiakirjat Pekka Hakkarisen tarina
1 kommentti(a).
Kommentoi >> |
|||