Suomeksi | På svenska

Asiakirjanäyttely Titanic 100 vuotta

Pelastuneiden muistoja

Ilta oli laskeutunut viidennen kerran ensipurjehduksen aikana. Oli sunnuntai ja matkasta oli tehty jo yli puolet. Vielä muutama päivä ja oltaisiin perillä New Yorkissa. Laivan lähes 900 henkisen miehistön kiireet jatkuivat. Varsinkin sähköttämössä, josta oltiin Cape Racen radiomaston kautta yhteydessä Uuteen maailmaan. Jäävaroituksia oli sunnuntain aikana saatu jo kuusi kappaletta, mutta kaikkia ei oltu toimitettu edelleen komentosillalle.

Meri oli peilityyni, kun jäävuori ilmestyi pimeydestä tähystäjien eteen. Vain vähän oli enää tehtävissä. Jälkeenpäin on mietitty, olisiko onnettomuus ollut estettävissä tekemällä väistöliike täydessä vauhdissa peruuttamisen sijasta. Tai miten olisi käynyt, jos jäävuori olisi huomattu hieman aikaisemmin tai vastaavasti hieman myöhemmin: aiemmin aloitettu väistöliike olisi saattanut onnistua ja myöhemmin aloitettu päättyä törmäykseen, joka olisi vahingoittanut laivaa enemmän mutta jättänyt sen kellumaan. Nyt laiva kuitenkin sai aluksi vähäisenä pidetyn osuman, joka kuitenkin osoittautui kuolettavaksi. Pitkälle matkalle jakaantuneet vuotokohdat vastasivat yhteislaajuudeltaan vain miehen vartalon pinta-alaa mutta niiden kautta tapahtuvaa veden virtausta oli enää mahdotonta pysäyttää.

Titanicin haaksirikko oli suuri uutinen, joka oli pitkään esillä sanomalehdissä. Niissä julkaistiin mm. pelastuneiden tarinoita sekä nimilistoja pelastuneista ja hukkuneista. Haaksirikon viimeiset vaihteet olivat sekavat ja tapahtuman järkyttämät ihmiset muistivat asioita erilailla. Sen vuoksi tarinoissa on epäloogisuuksia ja virheitä. Esimerkiksi moni pelastunut nuori mies halusi selittää omaa pelastumistaan. Lehdissä kun varsinkin aluksi uutisoitiin kaikkien naisten ja lasten pelastuneen.

1900-luvun alussa yhteydenpito kaukana oleviin sukulaisiin ja tuttaviin hoidettiin kirjeitse. Aikaa merkittävien uutisten perille saapumiseen saattoi kulua pitkäänkin. Vielä toukokuun puolella lehdissä julkaistiin kertomuksia hukkuneiden ja pelastuneiden kohtaloista.

Alla olevat sanomalehtiuutiset on saatu Kansalliskirjaston kokoelmista.

Asiakirjat

Titanicin haaksirikko oli aikansa mediatapaus

Siirtolainen uutisoi Titanicin haaksirikosta ensimmäisen kerran 16.4.1912. Lehdessä esitettiin arvioita hukkuneiden määrästä ja kerrottiin, että onnettomuuspaikan lähellä oli useita muita aluksia. Niiden ehdittyä paikan päälle pinnalla näkyi enää uponneen Titanicin kappaleita.
New Yorkin uutiset kertoi 17.4.1912, että 1 500 ihmistä on hukkunut Titanicin haaksirikossa. Lehdessä kerrotaan myös Carpathian pelastaneen 866 ihmistä haaksirikosta. Lähes kaikkien heistä kerrotaan olevan naisia ja lapsia. Lehti epäilee väitteitä, joiden mukaan muilla laivoilla on myös pelastuneita.
Työmies uutisoi onnettomuudesta 17.4.1912. Etusivun uutinen kertoi 866 ihmisen pelastuneen. Lehden mukaan naiset ja lapset pelastettiin ensin luokkaeroihin katsomatta. Miehet jäivät ritarillisesti kuolemaan.
Ensimmäisen uutinen Titanicin haaksirikosta kerrottiin Michiganissa julkaistussa Päivälehdessä 17.4.1912. Lehdessä tiedettiin jo tapahtuman pääkohdat. Hukkuneita oli yli tuhat ja mukana oli 52 suomalaista matkustajaa.
Päivälehden 18.4.1912 julkaistun lehden mukaan hukkuneiden määrä on hieman pienentynyt, mutta suomalaisten osuus on noussut arvelujen pohjalta jo yli sataan. Lehdessä on myös julkaistu matkustajaluettelon pohjalta lista mukana varmasti olleista suomalaisista. Samalla jo tiedettiin, että Anna ja Wiljo Hämäläinen olivat pelastuneet.
18.4.1912 Työmies kertoi suomalaisia olleen Titanicilla jopa 110. Lehti myös julkaisi nimilistan toisen luokan matkustajista, joiden se nimen perusteella epäili olevan suomalaisia. Listalla on nimiä, joita ei esiinny yleisimpien suomalaisten Titanicilla olleiden listoilla.
Aluksi uutiset pelastuneista olivat epävarmoja. Työmies kertoi 19.4.1912, että Sotalaivavirasto oli kieltänyt kaikkia laivoja ja laivastosatamia olemasta lennätinyhteydessä pelastuneita kuljettaneeseen Carpathiaan, joka oli saapumassa New Yorkin satamaan. Matkustajat aiottiin tuoda suoraan laituriin tulliasetukset ohittaen. Siirtolais-, ja tulliviranomaiset, Cunard linjan virkailijat ja New Yorkin poliisi olivat ryhtyneet toimenpiteisiin matkustajien saattamiseksi maihin. Vain matkustajien sukulaisia päästettiin laivalaituriin, lehdistöllä ei ollut sinne asiaa.
20.4.1912 New Yorkin uutiset julkaisi etusivullaan listan Titanicin suomalaisista matkustajista. Listan alaosassa mainitaan tiedossa olevat haaksirikosta pelastuneet.
Toveri-lehdessä julkaistiin 1.5.1912 pikku-uutinen, joka kertoo pitkien etäisyyksien ja hitaan tiedonkulun aiheuttamasta väärinkäsityksestä. Matti Wähälä luuli vaimonsa pelastuneen sanomalehdessä julkaistun nimilistan perusteella. Todellisuudessa Matin vaimo oli vielä Suomessa ja saapui lapsineen Amerikkaan vasta vuoden 1912 lopulla.

 

1 kommentti(a).
Kommentoi >>

Tekstiä suomeksi

© Kansallisarkisto